Tyttöjen Talolla runoiltua

Mennyttä ei takaisin saa
tuskin sitä haluaisinkaan
En tahdo elää
uudestaan
aikaa joka satuttaa
Sydämessä haava
kenties ikuinen
tuska nousee pintaan
vuosista menneistä
hetkistä eletyistä
Portti menneen ja tulevan
välillä
lukossa on
mut jos vaan katsoisin
huomaisin
et lukko auki on
En vielä
kuitenkaan
uskalla astua ulos
Mutta en aio jäädä vangiksi menneeseen
Tahdon vapauteen
tulevaisuuteen.

- Hera

Pukeutuen meren valkoiseen vaahtoon,
hiuksissaan auringon valo,
hän tanssii usvassa.
Tanssii vapaana,
näkee kauneuden,
tanssii tanssia puhtauden.
Hän on ylpeä,
siitä mitä hänellä on.
Onnellisena itsensä kanssa.
Hänen kasvonsa heijastuvat vedestä.
Ja kaikki ympärillä on kaunista,
niin helposti särkyvää mutta vahvaa.
Hetki tuo mieleen syntymän,
uuden alun.
Tai kaunistelematta kuoleman,
sen hetkellisen heikkouden,
ennen auringon nousua.
ei mikään saa muistikuvaa
särkymään,
tätä muistijälkeä peittymään
syksyn lehtien alle.
Se on tallessa mielessä, haikeana muistona,
sielun peilikuvana.

-Hera